Projektina farkkuliivi

16.54

Farkkuliivi Vielä ennen Tuska festareiden koostepostausta keskitytään hauskaan projektiin, joka sai alkunsa kyseisillä festareilla. Jonotettiin sunnuntaina Alepan kojulla ja kulutettiin aikaa bongaillen ohikulkijoiden makeita farkkuliivejä, jotka oli ommeltu täyteen lempibändien kangasmerkkejä. Mietittiin hetki, että miksi ihmeessä meillä ei vielä ole tollasia ja päätettiin siltä seisomalta, että sellaiset on saatava. Mä olen hyvin äkkipikainen ja malttamaton oikeastaan kaiken suhteen mitä teen, joten muutaman viikon päästä mulla olikin jo farkkuliivi ja ensimmäiset merkit kasassa.

En heti alkuun viitsinyt ostaa kymmeniä eri merkkejä, kun en yhtään tiennyt miten ne tulee sijoittumaan sitten lopulta. Selkää koristaa tietysti kahden lempibändin merkit, jonka lisäksi bongasin pari muuta kivaa tuonne etupuolelle. Paljon on vielä tyhjää, mutta eiköhän nekin aukot saada täyttymään ajan kanssa. Pari seuraavaa merkkiä on jo tiedossa, mutta pitää vielä hetki odotella, että saan fiksun kokoisen tilauksen kasaan.

Farkkuliivi

You Might Also Like

0 Kommenttia

Sisällön tarjoaa Blogger.