Ihan vaan kotona

23.04

Ihan vaan kotona Välillä on ihanaa olla ihan vaan kotona ja tänään mä tein just niin. Mulla on vielä kaksi vapaapäivää ennen töiden alkua ja aion käyttää ne totaaliseen rentoutumiseen sekä akkujen lataamiseen. Luvassa on bodybalance-tunneilla käymistä, hiusten värjäystä, koukuttavan kirjan lukemista, blogien ja vlogien seuraamista, hyvää ruokaa ja musiikin kuuntelua. Musta on aivan ihanaa saada pian uusia rutiineja elämään, mutta samalla mä oon niin onnellinen, että sain kokea näin vapaan ja spontaaneja reissuja täynnä olevan kesän. Saa nähdä koska mä pääsen seuraavan kerran lomailemaan, mutta oon kyllä niin innoissani tulevasta syksystä ja kaikista kivoista jutuista joita oon sen varalle suunnitellut. Nämä seuraavat pari päivää menee kuitenkin vielä hyvin fiilispohjalta, sillä tarkoituksena on astella syyskuun ensimmäisenä päivänä töihin täysin stressittömänä ja avoimin mielin. Näin maailmanluokan stressaajana voin sanoa, että kyseinen homma on huomattavasti helpommin sanottu kun tehty. Tälläkin hetkellä lasken mielessäni tunteja huomiseen herätykseen, vaikka sinne on vielä reippaasti aikaa. Tässä on ehdottomasti tapa josta mä haluan päästä eroon - turha stressaaminen. Ehkä jonain päivänä. Nyt mä kuitenkin koitan keskittyä tähän ihanaan vapaa-iltaan, jota jatkan seuraavaksi alla olevan kirjan parissa.

Hyvää yötä ♥

Ihan vaan kotona

You Might Also Like

0 Kommenttia

Sisällön tarjoaa Blogger.