Sairaslomalainen täällä moi

11.52

20160615_143720 Bloggailu ja oikeastaan koko muukin elämä joutui pienelle breikille tällä viikolla. Monia päiviä kestänyt vatsakipu todettiin umpilisäkeen tulehdukseksi, vaikka mikään muu kuin kivun sijainti ei kyseiseen vaivaan viitannut. Neulakammoisena ylipäätään koko sairaalarakennukseen astuminen pelotti ihan hemmetisti, sillä tiesin, että siitä ei tule kiva reissu. Neljä päivää myöhemmin mua oli piikitelty jo sen verran, että perjantaiaamuna viimeisten verikokeiden kohdalla sanoin vaan hoitajalle, että "voitko jutella mulle, mua jännittää ihan kauheesti" ilman yhtäkään kyyneltä tai sen suurempia vastusteluja. Siinä kohtaa olin kyllä ihan järjettömän ylpeä itestäni. Ensimmäisenä päivänä tosiaan aloin itkemään paniikinomaisesti jo siinä kohtaa, kun joku mainitsi sanan verikokeet.

No joka tapauksessa, nyt mä makoilen äitin sohvalla peiton alla ja koitan parannella tota aarrekarttaa tuolta mahasta. Tämä nimitys siksi, koska komein ikinä näkemäni kirurgi piirsi mun mahaan rastin poistettavan umpparin kohdalle ja sen lisäksi sieltä löytyy kolme enemmän tai vähemmän karun näköistä haavaa. Mutta voidaanko palata vielä hetkeksi siihen kirurgiin... Siis oikeasti se tyyppi näytti siltä, että kuuluisi johonkin Greyn anatomina kaltaiseen saippuasarjaan vaaleiden taakse sliipattujen hiustensa ja mallikasvojensa kanssa. Huhhuh. Ei välttämättä vastaa mun miesihannetta, mutta kyllähän tollaset miehet pistää hymyilyttämään, kun makaa sairaalasängyssä tuijottelemassa valkosia seiniä 24 tuntia päivässä.

Loput kesäkuusta meneekin sitten hyvin pitkälti saikulla ja tavoitteena on parannella kroppa seuraavaa festarirupeamaa varten. Nyt voinkin sitten luvan kanssa löhöillä peiton alla hyvien leffojen ja sarjojen parissa sekä ihan vaan lomailla. Tosin itteni tuntien en jaksa paikallaan olla kovinkaan kauaa. Koitan kuitenkin palailla normirytmiin edes astetta rauhallisemmalla tahdilla, jotta tässä ei tule mitään takapakkia.

You Might Also Like

0 Kommenttia

Sisällön tarjoaa Blogger.