Laiskalla otteella kohti valmistumista

20.50


Mun neljän päivän pääsiäisloma on sisältänyt hyvin pitkälti opparin kasaamista ja siltä pakoilua. Loppuillan aion ehdottomasti keskittyä tohon jälkimmäiseen. En ymmärrä miten jotkut jaksaa vääntää tätä 40-60 sivusta pakettia enemmän kuin kaksi kuukautta. Itsellä aktiivista opparin kasailua on nyt takana varmaankin arviolta 1,5 viikkoa ja ajatuksentasolla homma taisi lähteä käyntiin marraskuussa. Tosiaan siitä marraskuusta asti oon hokenut itelleni, että pitäis varmaan tehdäkin jotain tän homman eteen...Muutaman kerran taisin jopa yrittääkin, mutta lyhyt pinna vei voiton ja lähdin shoppailemaan tai otin lasin viiniä. Ruotsin peruskurssin läpäisy ja Samu Sirkkana itsensä nykyään tunnistavan kaverin tsemppauspuheet sai lopulta vauhtia tähänkin mimmiin. Myöhänen aloitus ei sinänsä mua haittaa ollenkaan, sillä nimeni mukaisesti tykkään tehdä kaiken ihan viime tipassa kellon tikittäessä vieressä. Tällä hetkellä asenne valmistumista kohtaan on se, että joko mä valmistun toukokuussa tai sitten en. Ei sen kummempaa. Seuraavan kerran mahdollisuus siihen, että saan paperit käteen koittaa kuitenkin jo kesäkuussa. Katellaan vähän mitä tulee, hommat saa tässä kohtaa mennä ihan omalla painollaan.

Tässä talven aikana on tullut stressattua enemmän kun tarpeeks kaikesta mahdollisesta ja nyt tavoitteena on taas saada mieli siihen pisteeseen, että ihan jokaisen pienen jutun ei tarvitse kaataa mun maailmaa. Siihen auttaa kevään fiilistely parvekkeelta käsin, hyvä musiikki, hyvä seura ja paljon unta. Tää stressaamisen vähentäminen on kyllä semmonen kunnon ikuisuusprojekti, mutta yrittämättä ei laiteta. Ehkä mä meen nyt nauttimaan iltapalaa YouTubehömpän parissa ja tavoittelen 8 tunnin yöunia.

You Might Also Like

0 Kommenttia

Sisällön tarjoaa Blogger.